maanantai 6. syyskuuta 2010

Havahtuminen

Anthony de Mello on hieno mies ja hänen kaltaisiaan hengellisesti suuria ihmisiä pitäisi olla enemmän. Tässä hiukan asioita mitä minulle on noussut mieleen lukiessani myös aikaisemmin monia aiheeseen liittyviä teoksia.

Älä taistele halujasi vastaan. Älä esimerkiksi tee sitä virhettä, että ajattelet ettei tiettyjä asioita ole soveliasta ajatella. Kaikella on vastavoimansa ja jos kieltäydyt tutustumasta kaikkiin omiin puoliisi edes ajatuksen tasolla annat niille tarpeettoman paljon voimaa. Mitä enemmän kiellät tosiasian esimerkiksi siitä, että jokin asia saa sinut raivon valtaan sitä enemmän se tiedostamattomasti vaikuttaa sinun toimintaasi.

Monet ihmiset haaveilevat lottovoitosta, monet kuitenkin tulevat loppujen lopuksi vähemmän onnellisiksi lottovoiton seurauksena, kun he näkevät tyhjyyden rikkauden takana. Katsokaa pitemmälle ja etsikää oikeita merkityksellisiä asioita himoitsemienne asioiden takaa.

Ihmiset viettävät hyvin vähän aikaa nykyisyydessä, murehdimme menneitä ja mietimme tulevaa tai asioita jotka ovat tulossa. Onnistumme stressaamaan asioista, joihin emme voi mitenkää vaikuttaa ja silti on hienoa pyöritellä erilaisia kauhuskenaarioita päässämme vaikkei se johda mihinkää toimintaan. Sitä ei ole pakko tehdä, ihan luvan kanssa voi elää myös ilman. Sillä aikaa kun murehdimme asioita, saattaa olla, että emme huomaa kuinka kauniisti vastaantulija hymyili meille tai kuinka kauniisti linnut laulavat.

Tilanne mikä on nyt, on uniikki. Siitäkin huolimatta, että se hyvin vahvasti muistuttaa, ehkä jotain aikaisempaa tilannetta jossa samat henkilöt ovat tehneet samoja asioita. Se voisi olla uniikki, älä anna vanhan tulkintasi tehdä tästä hetkestä vähempää kuin se voisi parhaimmillaan olla.

Kukka kaunistu sillä että toteat ääneen tai päässäsi ”kaunis kukka”. Ota asiat sellaisena kuin ne ovat, koe asiat välittömästi äläkä analysoi jotain kaunista kuoliaaksi. Älä koe elämää vain ajattelun kapean putken läpi.

Persoona on kasa post-it lappuja, jossa on ominaisuuksia mitä muut ja sinä itse olet itseesi laittanut. Älä kiinny niihin, muuten sinuun sattuu kun lappu revitään irti tai ehkä jopa luulet, että se lappu avaa kaikki portit elämässäsi jos pidät siitä tarpeeksi kovaa kiinni. Laput ovat lappuja ja olet paljon enemmän, jos annat itsesi vain uskoa mahdollisuuteen myös muuttaa persoonasi hyvinkin radikaalisti.

Monet ajattelevat, että he olisivat onnellisempia jos asiaa x on enemmän. Emme tule välttämättä ajatelleeksi, että ongelma voikin olla se mammonan haluaminen, eikä niinkään esimerkiksi rahan puute. Ego vertailee ja haluaa enemmän aina, siinä kilpajuoksussa ei voita kukaan muu kuin markkinatalous sinun onnesi kustannuksella. Voit olla onnellinen myös tänään.

Tunteet ovat osa sinua, ne eivät ole sinä. Et ole raivoissasi, vaan tunnet vihaa asiasta x. Voithan ajatella myös seuraavasti: ”sinä saat minut tuntemaan vihaa, mutta se ei välttämättä johdu siitä mitä teet tai olet vaan vika voi olla myös minussa”. Asioita tapahtuu ja syyllisiä on yllättävän paljon vähemmän kuin oikeasti luulisi.

Kumpaa on helpompi muuttaa jos kaikki asiat ovat mielestäsi perseestä maailmassa, omaa suhtautumistasi vai muuta maailmaa? Ei sillä, että maailmanparannus olisi pahasta, mutta voisihan sitä työtaakkaa supistaa myös hiukan ja keskittyä olennaiseen ja siihen mihin voi vaikuttaa ensisijaisesti. Asian helppoudesta voi silti olla montaa mieltä.

Älkää pettäkö itseänne sillä, että tietäisisitte jostain jotain tai ymmärtäisitte elämää. Ihminen haluaa takertua uskontoon tai ideologiaan jolla kaikki asiat voitaisiin selittää tyhjäksi. Tosin uskonnoissa jätetään ainakin yleensä Jumala suureksi mysteeriksi, on silti mielestäni aika mielenkiintoista väittää tietävänsä asiasta yhtään mitään minkään kirjan perusteella. Elämä on mysteeri, eikös se ole kuitenkin aika mielenkiintoista. Jos olet sinut sen kanssa, että maailmaa on vaikea jaoitella hyvä/paha oikea/väärä - akseleilla olet vapautunut jo hyvin monesta neuroosista.

Tietoisuus on kykyä olla onnellinen ehdoitta, mikään ulkoinen tekijä ei vaikuta tähän kyseiseen onnellisuuden laatuun.

Kirjan tiedot: Anthony de Mello 1p. Henkinen kasvu

1 kommentti:

  1. Jos tarviit jeesiä tähän blogihommaan niin mulla on yksi puolikelvollinen idea. Saat lainata mun esseitä tähän matskuksi niin voidaan Nokitella toisiamme ynnä muuta sellaasta. Mun esseet on nykyisellään paskaa, kun tuntuu täysin merkityksettömältä kirjoittaa juttuja jotka tunkee vaan pöytälaatikkoon. Voisin siis iloisella mielellä alkaa tehdä niistä parempia ja pistää niitä halutessanne tänne. How does this sound?

    VastaaPoista