maanantai 1. marraskuuta 2010

Oikean ruoan puolesta

Michael Pollanin loistava ravintomanifesti tuli juuri luettua. Paremmin kirjoitettua ravitsemusopasta saa hakea. Haluan tuoda esille kirjan pääsanoman, jossa tiivistyy hyvin länsimaisen ja terveellisen syömisen ero.

Syö ruokaa. Sopivasti. Lähinnä kasviksia. Tähän tunnuslauseeseen Pollanin ideologia tiivistyy.

Syö ruokaa tarkoittaa siis oikeaa ruokaa. Ei mitä tahansa ruoan kaltaista valmistetta. Hyvä tunnistussääntö on sellaista minkä isoisoäitisi olisi tunnistanut ruoaksi. Kirjassa ladellaan kasa neuvoja oikean ruoan etsimiseen tavallisesta marketista. Tuli monimutkainen pötkäle. Yksinkertaistaa asioita, kun korvaisi sen lauseella ”mene luomuruokakauppaan ja osta mitä lystäät.”

Ravintoaineuskonto eli nutrionismi on länsimaisen ravintotieteilyn lähtökohta. Ruoka on yksittäisiä ravintoaineita ja niiden yksittäisiä vaikutuksia. Ei sen enempää. Kun tällä näkökulmalla on pyritty selvittämään terveenä elävien kansojen ruokavalioiden salaisuuksia, vastaukset ovat jääneet uupumaan. On myös yritetty hakea ranskalaista terveyttä kittaamalla paljon viiniä, mutta ei ole natsannut.

Nutrionismissa jää huomiotta jyväskyläläisille tuttu asia, Synergia. Paikalliset ruokavaliot ja ruokailutottumukset ovat kokonaisuuksia. Esimerkiksi Eteläamerikassa papujen kanssa on totutusti syötä maissia, joiden aminohappoprofiilit täydentävät toisiaan. Länsimaisessa ruokavaliossa ei paljon tällaisilla hienouksilla loisteta.

Syö sopivasti tarkoittaa kehon signaalien kuuntelua ja niiden mukaan syömistä.

Olet mitä syöt ja mitä se syö. Kun syöt eläimiä ja tehotuotannossa eläimille syötetään paskaa, niin syöt paskaa. Laadukkaan lihan saaminen on haastavampaa kuin laadukkaampien kasvisten ja kasvispainotteisella ruokavaliolla elävät yleisesti ottaen terveempiä. Kaiken lisäksi pupun ruoan syöminen on ekologista. Syö siis kasviksia ja lehtiä ennemmin kuin siemeniä, niin hyvä tulee.

Tässä kirjassa ei piirretä erityisen helppoa kuvaa terveellisestä syömisestä. Eikä se terve syöminen tietysti ole helppoa ihmiselle, joka ei ole tottunut haastamaan itseään. On pirun helppoa syödä aina sitä mitä on tarjolla. Pitkällä aikavälillä tällä laiskalla valinnalla tekee itsensä sairaaksi. Monilta nämä vääristä elintavoista johtuvat sairaudet jäävät huomaamatta. Niitä luullaan ilmeisesti lääkkeiden puutteeksi.

Fiksu syöminen on helppoa. Pitää vaan asettaa helpon standardit kohdalleen.

4 kommenttia:

  1. Kun kerran kirjottelette kirja-arvioita, niin voisitteko nakata aina heti alkuun linkin johonki hyvään saittiin ko-kirjasta, vaikka ebayhin tai vastaavaan.

    VastaaPoista
  2. Tämä korjataan! Amazonista saa Pollania halvalla http://www.amazon.com/Defense-Food-Eaters-Manifesto/dp/1594201455

    Täältä Suomeksi https://www.booky.fi/book.php?book_id=9789517965460&ad=hintaseuranta&ad_src=hintaseuranta.fi&ad_content=Oikean+ruoan+puolesta%2c+kirja&ad_prodid=274180

    VastaaPoista
  3. Olen lukenut vain edellisen Pollanin: Petos lautaselle. Mitähän uutta tämä tuo? Oletko Pessi lukenut sitä?

    VastaaPoista
  4. Petos lautasella on Mats-Eric Nilssonin kirjoittama. Petos lautasella on kovempi ja sisältää vakuuttavan määrän tutkimuslähdeviittauksia myös tieteellisestä lähestymistavasta pitävien mieliksi.

    Petos lautasella ei opettanut minulle juuri uutta. Luin Oikean ruoan puolesta sen jälkeen ja opin paljon. Voin siis suositella lämpimästi!

    VastaaPoista